Vedän näemmä junassa puoleeni kummajaisia kuin sähkölaitteemme pölyä. Tällä kertaa pääosassa olivat minä (kanjikirjaan rustaillessani) sekä sittemmin Suomeen muuttanut tsekkiläinen juutalainen, joka vaikutti aivan amerikkalaiselta puhuessaan englantia. Jutustelu japanin kielestä siirtyi hetken kuluttua muihin opintoihini. Herran silmät pyörähtivät kauhusta, kun hän kuuli, että opiskelen teologiaa. Hänen kuvitelmansa yliopistoteologiasta oli se, että olemme kaikki "nähneet valon". Puistolan aseman valot olivat vielä kaukana, joten hän lipui hiljalleen kertoilemaan siitä, miten uskonnot ovat syvältä ja olen itsepäinen, jos viitsin uskoa sellaiseen. Kaikki tämä tapahtui siis hyvin hulvattomassa ja ystävällisessä hengessä. Kiitosta sain siitä, etten suuntaudu urallani papiksi.
Ensimmäinen juutalainen ja tsekkiläinen, jonka elämäni aikana olen tavannut siis päätyi kyselemään, olenko käynyt älykkyystesteissä ja kertoi, että näytän älyköltä: Hänestä pääni päällä killui sellainen sädekehä. Uskomaton ajatus, että joku on joskus halunnut vainota näin leppoisia tyyppejä...
torstai 27. syyskuuta 2007
maanantai 10. syyskuuta 2007
Mies vai nainen?
Tein juuri Hesarin sukupuolitestin. Tulos oli ehkä hieman yllättävä. Testin mukaan olen 43 prosenttisesti mies. Mistäköhän tämä johtuu? Tekeekö se, etten aina muista vaihtaa uutta vessapaperirullaa, minusta miesrodun edustajan?
perjantai 7. syyskuuta 2007
Lautapeleistä ja muusta
Rekisteröidyn tänään vihdoin BoardGameGeekiin. Sieltä voi käydä katselemassa omistamiani (tai no omistamiamme) lautapelejä ja miksei myös innostua niiden pelaamisesta : http://www.boardgamegeek.com/user/Kourinikoa.
Mietin tässä tänään, mistä koko lautapeli-innostus alkoi. Taisi olla kerran kahvilla kaverin kanssa ehkä noin kaksi vuotta sitten. Näin hänellä Guillotinen ja kävin pian ostamassa sen itsekin. Suuri rahareikä avautui...
Avaamista kaipaisi myös viestinnän oppihistorian tenttin kirjat tuolla sohvalla. Voiko maailmassa olla kamalampaa ainetta....
Mietin tässä tänään, mistä koko lautapeli-innostus alkoi. Taisi olla kerran kahvilla kaverin kanssa ehkä noin kaksi vuotta sitten. Näin hänellä Guillotinen ja kävin pian ostamassa sen itsekin. Suuri rahareikä avautui...
Avaamista kaipaisi myös viestinnän oppihistorian tenttin kirjat tuolla sohvalla. Voiko maailmassa olla kamalampaa ainetta....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)